Save the Date – tarve vai turhake?

© Paige Tuzée Designs

Olen helposti innostuva luonne. Kun olen fiiliksissäni jostain, kuljen eteenpäin vauhdilla kuin höyryjuna, mikään ei pidättele minua! Nautin suunnittelussa eniten innostumisen hetkistä, kun joku on niin siistiä tai kaunista tai menee juuri niin kuin olin ajatellut. Suunnittelussa ylipäätään paras hetki on se, kun ajatukset ja mielessä pyörivät ideat konkretisoituvat, kun niistä tulee kortteja, asetelmia ja valmiita tiloja. Tarina herää henkiin, yhtäkkiä se onkin jotain mitä minä ja muut voimme koskettaa, kokea ja jakaa!

Save the Date on ollut yksi viimeaikaisista innostuksen kohteistani hääsuunnittelusta. Olin jo pureutumassa melkoisella ryminällä kortteihin enkä ollut tehnyt vielä ensimmäistäkään luonnosta varsinaisesta kutsusta. Tuleeko kutsuun myös valokuva vai pelkkä teksti, jos tulee valokuva, käytetäänkö vanhaa valokuvaa vai otetaanko uusia kuvia, kuka ottaisi kuvat, maksaako se, mistä tilataan kortit, paljonko korteille tulee hintaa, entäs postitus, kenelle kaikille postitetaan… Kysymystulvasta ei tuntunut tulevan loppua. Kun aloin pyörremyrskyn lailla pommittaa näillä pohdinnoilla Hannua, niin sulhanen oli aivan pulassa. Hetkinen hetkinen mikä Save the Date? Miksi? Onko sitä edes budjetissa?

Hups.

Oli pakko tarttua villihevosina laukkaaviin ideoihin, ja pysähtyä hetkeksi miettimään. Olin niin innoissani koko kutsusta, että en viitsinyt edes ottaa huomioon sitä, miksi koko korttihökötystä tarvitaan. Miksi? Istuimme alas, ja kävimme kysymyksiä kohta kohdalta läpi. Save the Date ei ole käsittääkseni mitenkään yleinen käytäntö hääjuhlissa, joten ymmärrettävästi Hannullekaan konsepti ei ollut ennestään tuttu. En ole mielestäni koskaan itsekään saanut Save the Date -korttia ennen varsinaista hääkutsua.

Moni perustelee Save the Date -kutsun lähettämistä juhlavana tapana ottaa huomioon etenkin ulkomaiset vieraat, joiden täytyy majoituksen ja kuljetuksen lisäksi varata lennot ajoissa. Meillä on myös muutama ystävä, jonka haluamme matkustavan Suomeen häitä varten, joten tämä puoltaa kortin kannattavuutta. Huomaan kuitenkin, että tämäkään ei ole päässäni kaikista painavin peruste.

Olemme Hannun kanssa hyvin aktiivinen pariskunta. Yleensä kalenterimme viikonloput ovat täynnä noin paria kuukautta ennen, matkat ja reissut varataan ajoissa. Kerran on käynyt niin, että hääkutsun tullessa junat ja majoitukset on jo varattu, emmekä ole voineet osallistua hääjuhlaan. Kun päivä on kerran lyöty lukkoon, haluan ilmoittaa siitä rakkaille ystäville ja läheisillä mahdollisimman pian, ja tottakai olemme jo monelle suullisesti tiedon vinkanneetkin, mutta pelkkä tekstiviesti tai soitto näin esteetikkona tökkii – booooring! Missä visuaalisuus ja juhlahumu ja tyyli? Save the Date on minulle eräänlainen visuaalisesti viimeistelty lupaus tulevista juhlista, toimitettuna niin, että orastavan juhlan odotus oikein alkaa kuplia sisällä!

Mutta sitten paluu realiteetteihin: kortit maksavat. En ole vielä tehnyt mitään tarkkoja arvioita, mutta uskoisin, että jos lähettäisimme kortin valikoidusti häävieraille, koko lystiin uppoaisi helposti 200 euroa. Vaikka Save the Date on konseptina on hieno huomionosoitus etenkin kiireisen elämäntavan vieraille, niin olemme yhtä mieltä siitä, ettemme halua venyttää budjettia korttien takia. Entäs voisiko kutsuista osan lähettää digitaalisesti ja osan toimittaa suoraan tai postitse?

Photograph © Erich McVey Photography / Design © Fotovella.com

Toinen toisaalta-toisaalta-keskustelu on pyörinyt valokuvan ympärillä: tulisiko korttiin kuva meistä vai ei? Olen itse jotenkin mieltynyt ajatukseen, Hannu taas ei juurikaan. Päädyimme lopulta siihen, että palaamme kysymyksen äärelle jälkeenpäin, kun kortti on muuten suunniteltu, ja kihjalaiskuvat on räpsitty. Eihän se haittaa, vaikka kuvat jäisivät vain meidän omaksi iloksemme ♥

Loppupeleissä päädyimme siihen, että teemme Save the Date -kortin ensin, ja mietimme sitten käytännön toteutusta budjetin näkökulmasta. Eli vihdoin pääsen suunnittelun makuun! Alla vielä inspiraatiokuvani meidän Save the Date -korttiin. Tavoitteena olisi luoda melko yksinkertainen ja hienostunut, hieman taiteellinen kutsu. Kuparimetallin käyttäminen fontissa mustan sijaan houkuttelee, mutta pitää tutkia vielä, miten sävyt istuvat lopulliseen korttiin. Ongelmana digitaalisessa versiossa on, että paperin karheus ja paksuus tekevät kortista huomattavasti juhlavamman kuin pelkkä näytöllä hohtava kuva. Voi siis olla, että digitaalisuuden takia joudumme hieman lisäämään kutsuun yksityiskohtia, jotta saamme siihen arvokkuutta ilman paperin tuntua. Referenssimme on bongattu Etsystä taiteilijalta nimeltä TatianaSoash, suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan hänen hääkutsutuotteensa, olen kovasti ihastunut niiden eleganttiin ja minimalistiseen tyyliin!

© Tatiana Soash from Etsy

One thought on “Save the Date – tarve vai turhake?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s