Hääpaikka valittu – ja varattu!

Whoop whoop! Hääpaikaksi valikoitui Ruissalossa sijaitseva Villa Bella Vista. Hannu ihastui tähän juhlapaikkaan ensisilmäyksellä, ja kieltämättä pystyin kyllä itsekin näkemään sieluni silmin, kuinka pehmeä kesävalo tulvii korkeista ikkunoista valkoiseen juhlasaliin. Meren välitön läheisyys oli ihanaa, ja kuulimme, että isot laivat kulkevat mitä todennäköisimmin rannan ohi juhlapäivän aikana. Siinä, jos missä turkulainen kokemus ulkopaikkakuntalaisille!

Marjutin kanssa keskustelut ovat sujuneet hyvin, ja kuten sanoinkin edellisessä postauksessa, oli sydäntä lämmittävää huomata, että Bella Vistan omistajat todella välittävät pitsihuvilasta. Cateringin valintaan saimme myös suuntaviivoja, sillä juhlapaikalla voi sen itse päättää, mutta Bella Vistan omistajat tekevät yhteistyötä Herkkupisteen ja Ahoska Cateringin kanssa, ja suosittelivat luonnollisesti valitsemaan jommankumman näistä ehdokkaista. Ruissalossa toimivan Herkkupisteen menua ehdimmekin käväistä maistamassa aiemmin keväällä, siitä kerron lisää myöhemmin.

Itse tykkään kovasti siitä, että huoneet ovat erityylisiä ja persoonallisia, mutta kuitenkin valkoinen sali on hyvin skandinaavinen ja pelkistetty tila, josta on helppo tehdä omannäköisensä. Baarihuone on nimetty Bar Arthuriksi, ja nimileikki loksahtaa meidän käyttöön aika hyvin, koska asumme tällä hetkellä Turun Port Arthurissa! Kauniisti veistetyt kalusteet luovat nostalgisen kapakkatunnelman. Aulassa on hauska, sinisävyinen linoleum-lattia (kuvissa suojattu räsymatoilla remontin takia), mieleeni painui erityisesti koristeellinen porraskaide, joka johdattaa yläkerran keltaiseen saliin. Kaiken kaikkiaan pitsihuvilassa on loputtomasti kauniita, huolen viimeisteltyjä yksityiskohtia, joita uskon vieraiden mielellään tutkivan hääpäivänä taloa kierrellessään. Vielä hääpäivän kalustus ja koristeet, niin voilà!

Hirmuisen jännittävää ajatella, että paikka on nyt lyöty lukkoon ja varaus tehty! Moni asia suunnittelussa voi nyt liikahtaa eteenpäin, kun tiedämme mitkä ovat juhlien raamit. Juhlapaikka määrittelee kuitenkin paljon siitä, millaista tunnelmaa voidaan hakea, paljonko kutsua vieraita ja mitä tehdään itse tai mitä tilataan valmiina.

Bella Vistan sivuilla on hyvin tietoa paikan historiasta, sekä tietenkin pohjapiirustukset! Moni ei varmaan pohjia nähdessään kilju riemusta, mutta käteni suorastaan syyhyävät päästä jo mitoittamaan pöytäjärjestystä, ja miettimään parasta pohjaratkaisua. Mielestäni toimiva pöytäkartta on myös juhlamme haasteita, sillä tila ei ole jättimäinen halli, vaan maltillisen kokoinen sali, ja on tärkeää, että juhlavierailla on riittävästi tilaa liikkua salissa silloinkin, kun se on täynnä juhlijoita. Kuinka monta vierasta saliin ja sen viereisiin huoneisiin uskaltaa mahduttaa? Pohdinnan alla ovat myös akustiikka, ja se, kuinka lämpimäksi sali heittäytyy elokuisena kesäpäivänä. Näitä asioita ehtii onneksi selvittää, ja myös ennakoida hyvässä pohjassa!

Siitä täytyy erikseen kehua, että sivuilla on tehty valmiita pöytäjärjestysehdotuksia 60-110 hengen seurueille, ja oheen listattu käytettävissä olevien pöytien koot ja määrät. Näistä tiedoista on varmasti paljon apua, vaikka ei pohjia olisi niin tottunut pyörittelemään. Voitte olla varmoja, että palaan takaisin pohjien äärelle myös täällä blogissa, jahka alan pallotella pöytäkarttaa!

Nyt, kun juhlapaikan varaus on taputeltu, olemme siirtyneet jo uusiin polttaviin puheenaiheisiin: vihkiminen (kirkossa, juhlapaikalla vai jossain muualla?), häävalokuvaajan ja hääbändin järjestäminen sekä catering-palvelun varaaminen. Catering-palvelun varaamiseen tuntuu liittyvän myös loputon lista lisäkysymyksiä: millainen menu? Tarvitaanko yöpalaa? Tuleeko kakku muualta? Mitä tehdään itse, vai tehdäänkö?

Hetkeksi suljen valintojen viidakot mielestäni ja huokaisen, että en malta odottaa ensi vuoden kesää ♥

3 thoughts on “Hääpaikka valittu – ja varattu!

  1. Onpa kivan näköinen juhlapaikka! Mekin käytiin Ruissalossa juhlapaikkaa etsiessä, vaikka päädyttiin lopulta muualle. Ja hei – kiva kun aloitit blogin, mahtavaa saada lisää Turku-edustusta! 😀

    Like

    1. Voi kiitos! Juhlapaikan metsästäminen oli kyllä mun ihan lempparipuuhaa, kun samalla tutustui uusiin alueisiin Turussa! 😁 Ihana blogi myös sulla – onnittelut vihkiytymisestä! ❤️🙏🏻

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s