Love by the Sea – merelliset hääpaikat

Meri on meille molemmille rakas luontoelementti. Monet romanttiset hetket on vietetty aaltojen pauhussa. Saaristomaisemat vetävät puoleensa – siitä syystä kai viihdymmekin niin hyvin Turussa!

Rakkaus mereen ohjasi myös vahvasti hääpaikkojen metsästystä. Vaikka halusimme pitää mielet avoimina ja tutkailla kaikenlaisia vaihtoehtoja, kerta toisensa jälkeen päädyimme ihastelemaan meren äärellä lepääviä juhlatiloja.

Merellisiä hääpaikkoja löytyykin hyvin bittiavaruudesta, kun pistää Googlen laulamaan. Tässä muutama valmiiksi tehty lista paikoista, joista itse pidin kovasti:
Häät.fi: Haaveissa merelliset häät? Tässä 5 uniikkia hääpaikkaa
Makea Hääblogi: 20 x Merellinen juhlapaikka
Täydenkuun kuva: Hääjuhlapaikat Helsingissä, Häät saaressa

Myös moni muu hääpari järjestää häitä merenrannalla, mikä tietysti silotti tietä unelmien hääpaikkaa etsiessä. Hakutöitä tehdessä tuli huomattua, että hintaan vaikuttaisi vahvasti se, juhlittaisiinko eteläisellä tai läntisellä rannalla. Mietimme Helsinkiä aluksi lähinnä häävieraiden takia, sinne olisi helppo kulkea eri puolilta Suomea ja maailmaa. Kuitenkin Varsinais-Suomen paikat nousivat suosikeiksi, ei pelkästään hintansa, vaan myös kauneutensa puolesta! Tässä listattuna muutamia ihania juhlatiloja Turusta tai sen lähistöltä.

Hääpaikan toivelistamme:

  • 80-100 vierasta
  • Merinäköala
  • Valoisa, esteettisesti miellyttävä tai kauniiksi muunnettavissa oleva tila
  • Tila, jossa historian havinaa
  • Mahdollista vuokrata koko tila omaan käyttöön, yksityisyys
  • Vieraat yhdessä, suuressa salissa
  • Mielellään omat juomat
  • Plussaa majoituksesta hääpaikalla tai helppojen yhteyksien päässä

Villa Marjaniemi, Ruissalo

Kuvat © Villa Marjaniemi

Olemme kävelleet Marjaniemen ohi lukuisia kertoja, ja ihailleet sen julkisivua. Kun aloimme miettiä hääpaikkoja, tämä oli luonnollinen vaihtoehto. Villa Marjaniemen sivuilta löytyy todella hyvin tietoa puitteista, sivuilla on 360-virtuaalikierros, alustavat budjetit ja speksit, joten sähköpostin kautta välitettäviä kysymyksiä jäi erittäin vähän. Tästä oli todella paljon apua! Marjaniemen kohdalla ikävää oli, että huvilalta ei ole suoraan näköyhteyttä merenrannalle, vaikka se lähellä merta onkin. Lisäksi sisustus ei miellyttänyt omaa silmääni, olisin kaivannut kauniille arkkitehtuurille modernimpaa ja hillitympää värimaailmaa. Juhlasaliin mahtui 72 vierasta, mikä olisi juuri ja juuri täyttänyt toiveemme, mutta letkamaiset, pitkät salipöydät tekivät tilasta mielestäni hieman jäykän.

+ kaunis julkisivu– salin pöydät menevät pitkinä letkoina
+ koko huvila omaan käyttöön– sisustus kaipaisi tyylikkäämpää otetta
+ rantasauna– huvilalta ei suoraa näköyhteyttä merelle
+ hyvät ja kattavat kotisivut
+ omat juomat
Lisää tietoa Villa Marjaniemen sivuilta

Westin-sali, Ruissalon Telakka

Kuvat © Ruissalon Telakka

Ruissalon Telakka on upea paikka pizzerioineen ja korkeine hallirakennuksineen. Halleissa on näyttävät ikkunat merelle ja valo tulvii kauniisti sisätiloihin. Olemme käyneet telakalla muutaman kerran, ja sen tarjoamista tiloista etenkin Westin-sali puhutteli molempia! Pienen sähköpostittelun jälkeen päätimme kuitenkin, että omalla kohdallamme avaimet käteen -palvelusta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi äänitekniikan pystymme hoitamaan Hannun kontaktien kautta, jolloin yhteistyökumppani tarkoittaisi meille vain yhtä oravanpyörää lisää hääsuunnittelun tuoksinnassa.

+ tunnelmallinen, korkea, valoisa tila,
jolla kiinnostava historia
– hieman liian iso meidän tarpeisiin
+ kokeneet yhteistyökumppanit– ei juurikaan joustovaraa siinä, mitä ostetaan valmiina ja mitä tehdään itse
+ mahdollisuus tehdä haluamansa istumajärjestys vuokrakalusteilla– ei omia juomia tai ruokia
+ meren äärellä
Lisää tietoa Ruissalon Telakan sivuilta

Villa Roman juhlatila, Ruissalo

Kuvat © Villa Roman juhlatila

Villa Roman kauniin paviljongin olin äkännyt jo joskus vuosia sitten, mutta löysin sen uudelleen nettiä selaillessani. Juhlatila ei sijaitse suoraan merenrannalla, vaikkakin meri kosiskelee huvilaa molemmin puolin kävelymatkan päässä. Sali on upean näköinen mutterimaisella muodollaan, ja tarpeeksi tilava suuremmallekin seurueelle. Villa Roman lähellä sijaitsee Ruissalon autenttinen Metsäkirkko, josta häävieraiden olisi helppo siirtyä juhlapaikalle. Tämä oli pitkään yksi kestosuosikeistani. Ainoa, mitä kaipasimme, oli meren läsnäolo! Juhlatila oli jo melkein kokonaan varattu elo-syyskuulle 2021, kun tiedustelimme varaustilannetta tammikuussa 2020, eli tila vaikuttaa olevan suosittu juhlijoiden keskuudessa!

+ kaunis, korkea, valkoinen tila, jossa valo tulvii yläikkunoista– ei meren äärellä
+ helppo koristella mieleisekseen
+ riittävästi tilaa isollekin seurueelle
+ omat juomat
Lisää tietoa Villa Roman sivuilta

Calliola, Raasepori

Kuvat © Calliola & Pyry Antero Photography (oikea alakulma)

Calliolan äkkäsimme paikkametsästyksen loppuvaiheilla. Hannu tykästyi tähän kovasti kuvien perusteella, kun tapahtumahotellin tilat sijaitsivat merenrannan välittömässä yhteydessä. Täältä pyysimmekin tarjousta, mutta viestiimme ei koskaan vastattu. Keskusteluja selatessani törmäsin muutamaan väitteeseen, että kyseessä on hinnaltaan arvokkaampi juhlatila – enkä sitä ollenkaan ihmettelisi! Puitteet olivat kuitenkin kauniit, ja meitä kutkutti ajatus siitä, että juhlaruokailu järjestettäisiin isossa salissa, jonka jälkeen olisimme siirtyneet tunnelmallisempaan venevajaan ja pitäneet iltabileet laiturilla suoraan meren syleilyssä! Calliola ei kuitenkaan sijainnut niin lähellä Turkua kuin olisimme toivoneet, ja ounastelimme hinnan olevan meidän budjettiin liian korkea.

+ täyden palvelun juhlapaikka– arvokas
+ mahdollisuus majoittua ja vuokrata saunoja
+ iso sali juhlaruokailuun, tunnelmallinen venevaja iltabileisiin
Lisää tietoa Calliolan sivuilta

Brinkhallin Kartano, Kakskerta

Kuvat © Brinkhall

Brinkhallin Kartano oli Hannulle ennestään tuttu kohde tapahtumatilana, ja sen historiallisuus vetosi meihin kovasti. Olimme kulkeneet Brinkhallin Kartanon kauniissa luontomiljöössä useamman kerran, ja kieltämättä kartano omenapuutarhoineen ja sisäpihoineen oikein huutaa kesäjuhlia! Muutaman kilometrin päässä lepää Kakskerran upea, merellinen kivikirkko, joka on myös itsessään kaunis nähtävyys. Pian kuitenkin totesimme, että joutuisimme luopumaan toiveestamme saada kaikki vieraat samaan saliin ruokailemaan. Olin myös huolissani siitä, että rakennusten sommittelu kannustaisi ihmisiä olemaan sisäpihalla. Se tietenkin hyvän sään sattuessa toimisi mainiosta, mutta entäs, kun ensimmäiset vesipisarat ravahtaisivat maahan? Oliko tilojen välillä riski, että ihmiset kulkisivat kukin omia reittejään, ja yhtenäisyys kärsisi? Pohdintojen tuloksena Brinkhallin helmi putosi pois listalta.

+ historiallinen miljöö– salit yksittäin
+ omat juomat ja ruoat– ei suorassa yhteydessä merenrantaan
+ koko kartano omaan käyttöön
+ merellisyys
Lisää tietoa Brinkhallin Kartanon sivuilta

Airisniemen Kartano, Airisto

Kuvat © Airisniemen Kartano

Airisniemen Kartano sijaitsee upealla paikalla Airiston sydämessä. Laituriin pääsee isommallakin veneellä, ja rantasaunalla voi järjestää illan hämärtyessä ikimuistoiset bileet. Sisustus on kaunis ja aulassa ihastuttava flyygeli, jolla pystyi jo kuvittelemaan pianistin toivottavan vieraat tervetulleeksi. Valitettavasti alakerran pääjuhlasaliin mahtui vain 60 vierasta, joten jouduimme unohtamaan tämänkin vaihtoehdon varsin pian.

+ kaunis kartano sisältä ja ulkoa– liian pieni sali (alasalissa max. 60 vierasta)
+ koko kartano omaan käyttöön– melko pitkän ajomatkan päässä, eikä majoitusta paikan päällä
+ rantasauna
+ omat ruoat ja juomat
Lisää tietoa Airisniemen sivuilta

Juhlatila Valimo, Mathildedal

Kuvat © Mikko Pääkkönen, Jere Satamo & Jussi Rekiaro

Matildedal on varastanut sydämemme. Olemme käyneet Teijon pittoreskissa pikkukylässä nyt jo monen monta kertaa, ja olimme kovasti toivoneet, että hääpaikkametsästyksen aikana löytäisimme alueelta piilossa olevan timantin, jossa voisimme järjestää vuosisadan häät! Juhlatiloja Mathildedalissa ja Teijon alueella on useampia, mutta haasteeksi muodostui 80-100 hengelle sopivien tilojen löytäminen. Juhlatila Valimon vanhaan, rustiikkiseen saliin herkkyyttä tuovat kauniit, holvi-ikkunat ja riittävä huonekorkeus näyttävien koristeiden ripustamiseen. Pynttäystä tila hieman myös kaipaa häitä miettiessä. Valimon tila oli jo liian rustiikkinen meidän makuun, vaikka se sijaitseekin kerrassaan ainutkertaisella paikalla ruukkikylän keskiössä.

+ tunnelmallisessa ruukkikylässä– meren lähellä, mutta ei suorassa näköyhteydessä
+ majoitusmahdollisuuksia lähellä– liian rustiikkinen ja rento meille
+ pyöreät pöydät
Lisää tietoa Mathildedalin sivuilta

Labbnäsin Lomakoti, Kemiönsaari

Kuvat © Labbnäsin Lomakoti & Christoffer Relander

Labbnäsin löysimme suosituksen kautta, kun utelimme kavereilta ja kavereiden kavereilta vinkkejä Turun seudun hääpaikoista veden äärellä. Kemiönsaarella sijaitseva Labbnäs on vanha pappila, joka on myöhemmin muutettu maalaisromanttiseksi lomakodiksi saariston vieraille. Labbnäsin ruokiin saimme jo tutun kautta vahvan suosituksen, ja järven tuntumaan rakennettu Liiteri ihastutti kuvien perusteella meitä molempia. Labbnäs meni ehdottomasti saaristomatkailulistallamme, mutta häitä emme kuitenkaan siellä päätyneet järjestämään etenkin pitkämatkalaisia ajatellen.

+ tunnelmallinen, kodikas juhlapaikka– pitkä ajomatka kaukomatkalaisille
+ majoitusmahdollisuus– liian rustiikkinen meille
+ kiinnostava historia– ei meren äärellä (vaan järven)
Lisää tietoa Labbnäsin sivuilta

Eri hääpaikkojen etsiminen ja tutkiminen on ollut ehdottomasti lempipuuhaani tähän mennessä! Jopa vähän harmittaa, että etsintä alkoi tulla päätökseen ja vaihtoehdot karsiutuivat. Toisaalta on ihanaa, kun paikka löytyy ja pääsee kunnolla suunnittelun makuun!

Tästä listasta jätin esittelemättä ne vaihtoehdot, joissa lopulta myös vierailimme. Niistä kirjoitankin seuraavassa postauksessa tarkemmin!

3 thoughts on “Love by the Sea – merelliset hääpaikat

    1. Mahtavaa kuulla, että tykkäsit paikoista! Varsinais-Suomessa on kyllä paljon upeita merenrantahuviloita, joita voi onneksi käydä ihailemassa ainakin ulkoapäin ihan ilman häitäkin! 😁 Tsemiä hääsuunnitteluihin!

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s